keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2015

Kymmenen kysymystä monikulttuurisuudesta

1. Pitäisikö jokaisen peruskoululaisen katsoa kaikki Tähtien Sota -elokuvat?
2. Tulisiko Suvivirsi vaihtaa The Final Countdowniin?
3. Pitäisikö kaikkiin salaatteihin laittaa fetajuustoa?

4. Olisiko Karhu-olut parempaa jos sen nimi olisi Bear Beer?
5. Tulisiko vapaa maastamuutto sallia kaikille?
6. Tulisiko kaikkialla käyttää metrijärjestelmää?
7. Kuulostaako Rock'n'Roll paremmalta Elviksen kuin Cheekin laulamana?
8. Tulisiko Töölönlahdelle rakentaa luonnollisen kokoinen Titanic -replikantti?
9. Tulisiko meidän hyväksyä lisää Poliisiopisto-elokuvia?
10. Tuleeko perussuomalaiset kirjoittaa pienellä niin kuin Suomen kielen lautakunta suosittelee?


Pisteet voi laskea miten haluaa, ja kaipa se jotain kertoo kyselyn tekijästäkin, että tämmöisen listan on tehnyt.

maanantaina, heinäkuuta 27, 2015

Jotta voisin lainata itseäni

Tämän voi googlettaa. Ja kun googletat tämän lauseen, löydät tämän sivun:

"Koska totuus on suhteessaan täydellinen, niin ainoa tapa mitata totuutta on käyttää totuutta itsessään mittapuuna."

Näin sanoi hän.

ps. "Jari Tervo" sanoi about joskus ehkä niinku niin, että "itsensä lainaaminen - tuo älykkäiden keskustelujen kivijalka."

sunnuntaina, heinäkuuta 19, 2015

Päätoimittajan puheenvuoro

Ei siitä taida olla kuin semmoiset kymmenen vuotta kun kansanedustuslaitoksessa käytiin semmoisia kuumia keskusteluja kuin kuka on vastuussa internetin foorumeilla kirjoittelusta. Vaatimukset olivat kovia. Vaadittiin muunmuassa, että kaikilla internetin foorumeilla pitäisi olla päätoimittajan vastuu. Että "vähän niinku vastataan linjasta".

Kansanedustuslaitos on kehittynyt niistä ajoista. Samoin on moni muukin asia. Tuli termejä kuten kansalaisjournalisti (blogistit), ja sitten semmoinenkin asia kuin kansalaisporno (youporn), sekä kaiken hyvänä ymmärrys, että internet muuttaa kaiken. Muutti jo silloin 95 vuonna. 10 vuotta Eppu Normaalin Andy McCoy -vitsien jälkeen, ja vain muutama vuosi ennen kuin Andy McCoy pääsi kutsumaan Eppuja humppaorkesteriksi kun hänen tekemänsä kaikki musiikki oli enemmän rokkia. En tiedä osaako Andy McCoy humppaa. Eläkeläiset ovat hieno orkesteri.

Jos ajan ja lain henkeä ei edes yritettäisi ymmärtää niin tämmöisenä kansalaisjournalistina, tai vaatimattomammin blogistina, minun tulisi olla vastuussa kaikesta sisällöstä mukaanlukien kommentit. Toisaalta minulta pitäisi vaatia samanlaista sisällöntuotantoa kuin isoilta medioilta. Helsingin sanomat pystyvät nimittäin aika rennosti kertomaan useita sivuja ja useita päiviä siitä miten lehden printtipainos muuttuu muutamia kymmenmillimetrisiä erimuotoisiksi, ja sitä luetaan sen uutisarvosta huolimatta. Itse kirjoitin viimeksi Bloginpimppaustalkoista.

Tämän pitäisi olla hyvin merkittävä tieto, olettaen, että olisin painanut samanlaista laadutonta/laadullista sisältöä samalla volyymillä kaikki nämä vuodet. Siihen ei vain ole resursseja, tai vaikka olisikin niin yhden ihmisen voimin ne menevät kaikkialle muualle. Miksi sitten pitäisi kirjoittaa ollenkaan?

Koska aion blogin ainoana työntekijänä kirjoittaa lisää. Aion kirjoittaa blogin pimppauksesta lisää. Aion kirjoittaa lisää tietokonepelien, elokuvien ja musiikin arvosteluja. Aion kirjoittaa politiikasta sekä rajallisesti urheilusta. Isoin ja ainoa syy itselle on uudelleensyntyä aina uudestaan - jotenkin.

ps. kaikki mainokset ympärillä tätä blogia (olettaen että näkyvät) ovat osa meininkiä. Älkää painelko niitä, jos ne eivät ole kiinnostavia. Yhteyteni niihin on olematon.

maanantaina, heinäkuuta 13, 2015

Bloginpimppaustalkoot

Kun suomalaisessa poliittisessa retoriikassa on näitä talkoita harrastettu jo muutaman vuoden oksettavuuteen asti, olen päättänyt kantaa korteni kekoon, ja pimpata tämän blogin linkkilistaa. Tavoitteena on vähentää viisi prosenttia linkkeistä. Leikkuria ei pidä kuitenkaan nähdä mitenkään semmoisena ikävänä asiana. Syy poistoille löytyy lähinnä sellaisista itsestäänselvyyksistä kuin että linkit ovat kuolleita, tai muuten vain epärelevantteja. Kutsun tätä uudistamiseksi.

Korvaan menetetyt tappiot laittamalla listalle Akaatemisen talousblogin. Blogi on tullut vastaan vähän väliä, ja viimeisimmän Pertti Haaparannan kirjoittaman "Saskattaisiko vai itkettäisikö?" blogauksen jälkeen kävin vähän yltsimässä enemmän tekstejä. Vakuuttavaa tekstiä. Itse Saska Saarikoski -kriitiikkiin liittyen kriitikin kohdekin kävi pahoittelemassa, että oli kirjoittanut vain kolumnin eikä akateemista tekstiä. Jos kolumni herättää keskustelua, niin ehkä se on hyvästä. Haaparannan kritiikki lienee kuitenkin perusteltua vaikka en osaakaan täydellisesti talouspolitiikan kiemuroita sillä tasolla kuin minun pitäisi.

Järjestöjen linkkilistalta lähtee seuraavat:
- Piraattiliitto (viimeksi päivitetty 2011. Aiheesta kiinnostuneet voivat seurava Rick Falkvingen blogia tai Piraattipuoluetta, josta jälkimmäisen lisäsin tämän paikalle)
- Pysäyttäkää Sota -verkosto (ideologisesti sodan vastustaminen edelleen yhdistää varmasti monia, mutta tämä verkosto on kuollut viimeistään silloin kun Bush nuoremman valtakausi päättyi)
- Etelä-Suomen Vasemmistonuoret (kattojärjestön linkki riittänee)

Blogilistalta lähtee:
- Jakokalliolainen (kuollut)
- Anda Et Janna (kuollut)
- Maria Hukkamäki (kuollut - tai siis ei henkilönä, mutta edellisestä päivityksestä on riittävän monta vuotta)
- Vasemmistonuorten Palestiinablogi (kuollut)
- Vasemmistoliiton Eurooppa (johtaa nykyisin Vasemmistoliiton sivuille)
- Tepon Kaupunkiblogi (Teppo Eskelinen ehkä bloggailee vieläkin jossain - lisäilen joskus, jos tarve vaatii, ja linkki löytyy)
- Erikoistero (aikamme Stephen Colbertia ei ole näkynyt vuoden 2008 jälkeen)
- Maailma Kai Kuokkasen silmin (lukeminen vaatii kirjoittajan kutsun)
- Jari Suominen (kuollut ehdokasblogi)
- Emilia Kukkala (päivittämättömiä. Kaveri kyllä on bloggaillut ja kirjoittanut kolumneja useampaan lehteen, joten pitäisi löytyä. Lisään linkin jonnekin joskus, jos tarve vaatii)
- Kirjatohtori (siirtynyt uuteen osoitteeseen. Suosittelen kyllä itse vanhan sivuston läpikäymistä. Huikea määrä kirja-arvosteluja)
- Jaakko Alavuotunki (kuollut ehdokasblogi. Lisäsin nykyisen)
- Kari Haakana (vanhentunut linkki. Bloggailee edelleen. Lisään linkin joskus)
- Saila Ruuth (kuollut - jälleen ei siis henkilönä, vaan bloggaajana. Edellisestä päivityksestä puolenvaalikauden jälkeen kymmenen vuotta)
- Very Damaged Life (Jukka Vuorio kylläkin bloggailee, ja kolumnoi mm. Seuran sivuilla)
- Appelsiinin tuoksua (päivitykset viime vuosikymmeneltä)
- Jehki Härkönen (palvelu suljettu)
- Ajatusrikoksia (kuollut)
- Reko Ravela (edellisestä päivityksestä pari vuotta, mutta suattaapi olla että kaveri palailee laiduntamaan plökistäniään joskus)
- Ilja Suvanto (kuollut linkki. Kirjoittelee jossain vielä. Lueskelen joskus. En jaksa hakea linkkiä. Lisään joskus)
- Leo Stranius (linkki päivitetty, joten ei varsinaisesti mennyt poistolistalle)
- Imperialisti (kuollut linkki. Juho Laitalainen kyllä painelee tekstiä, ja videologgailee tuolla youtuben puolella. Lisäilen linkkejä ehkä joskus)
- Iski tyhjää (palvelu lopetettu)
- Anna Mikkola (vaatii tunnistautumista)
- Tiia Aarnipuu (kuollut. Edellinen päivitys riittävän monen vuoden takaa)
- Jiri Nieminen (kadonnut. Löytynee Uuden Suomen blogipalvelusta)
- Korpihippifeministi (Itse runoilija on siirtynyt sometaiteiluun)
- Claes Andersson (Palvelu lopetettu)
- Tuomo Järvelä (Kuollut. Ninjakilpikonnailee Uuden Suomen blogipalvelussa)
- Jussi Salonranta (kuollut. Kirjoittelee vielä jossain ehkä)
- Juhani Lohikoski (palvelu lopetettu)
- Juho Lindmanin Henkilökultti (kuollut)
- Etelä-Suomen Vasemmistonuoret (kuollut)
- Krapulablogi (avoinna vain kutsutuille lukijoille)
- Mikko Sauli (Palvelu lopetettu)
- Pentti Tiusanen (kuollut)

Taisin täyttää viiden prosentin vähennyksen. Tämän pienen urakan jälkeen on hämmästyttävää nähdä miten moni jaksaa vielä, ja miten moni on kuupahtanut. Itse voin hyvänä esimerkkinä näyttää, että olen päivitellyt blogia lähempänä kuukausittain ja vuosittain kuin viikottain. Respect kaikille tänne asti jaksaneille.

Pitää jatkaa myöhemmin tästä.




















lauantaina, kesäkuuta 20, 2015

Sin City kakkonen on ehkä kunniakkaasti 5/5 elokuva vaikka olisin antanut 4/5 aluksi

Miltä tuntuu nähdä sarjakuvaa omalta ruudulta näyteltynä? Varmaan hyvin 3d:lta. Halusin tykätä erityisen paljon Sin City kakkosesta. Varsinkin kun tykkäsin ekasta leffasta niin paljon. Mustavalkoistanoirea koko ruudun täydeltä tarjoiltiin silloin. Ekassa leffassa hämmästytti se, että Rodriguez ja Miller olivat molemmat ohjaajien henkseleitä raapimassa. Mietin silloin, että miten sarjakuvataitelijakäsikirjoittaja uskaltaa mennä elokuvan puolelle. Mietin vieläkin, että onko elokuva tarinankerrontaa vai -kuvaa?

Sin City -sarjakuva on täysin mustavalkoinen kuviltaan ja, ehkä noirevitsinä myös, tarinoiltaan. On rumia miehiä, ja femme fatalea 1/8 ruudun täydeltä. Miehet juovat viskiä, ja ovat kuolemassa ravintoloissa. Femmet ovat tienaamassa elantoa, ehkä huorina, ehkä jonkinlaisessa muussa palveluammatissa, tai vaimoina, mutta Sin Cityn ladyt eivät ole ikinä avuttomia.

Ehkä kuvaan tulee rakkautta, ehkä ei. Ehkä sen nyrkkeilijän sydämessä sykkii vastustamaton voima vain rakastaa koiranpentuja. John Wick elokuva ei ole sellainen, mutta jokaisen Animalian jäsenen pitäisi katsoa se. Parempia värväysvideoita ei tulla tekemään, ellei puhuta John Wick kakkosesta.

Jos puhekielisesti saan ilmaista itseäni, niin sanoisin: "meikä diggaa, ja haluaa rakastavaa kaikkia hyvistä kirjoista, hyvistä sarjakuvista, ja hyvistä bändeistä tehtyjä elokuvia. Niin monen pettymyksen jälkeen, niin sitä vain on tottunut siihen, että paskaahan tästä tulee."

Jos jatko-osista puhutaan, niin teini-ikäni pahin, ehkä ikinä, kokemus oli Poliisiopisto 7. Oltiin pikkuveljen kanssa liikenteessä kaupungilla, ja oltiin menossa leffaan. Ehkä ohjasin häntä, että leffat ovat siistejä. Kyseessä oli päivänäytös eli, ei mitään röyhkeitä 45-50 markan lippuja, vaan 30 markalla sisään. Molemmilla oli semmoiset 40-45 markkaa. Olo oli ryöstetty. Näinkö meitä kohdellaan. Poliisiopisto vitonen nimittäin oli ihan ok elokuva vaikka Guttenbergin Stevea siinä ei enää ollutkaan.

Sin City sarjakuva taas on kylmän rakastettava noire-seikkailu, ja ehkä paras niistä on on Marvin osa (muistaakseni alkuperäisissä Sin Cityissä nelonen, kutonen, tai mikä lie niistä albumeista), joka oli alunperin suunniteltu Millerin toimesta hyvin lyhyeksi, mutta jopa se sitten venähti, ja sitä ihanuuden määrää on vaikea kuvailla. Marv on se kaikista surkein koira, kehäraakki, se kovia kohdannut kaveri, joka on kerran päässyt rakastumaan naiseen, jonka hän on tavannut kerran, ja joka tapetaan.*

Sin Cityt ovat kuin viisikkoon kyllästyneet Judge Dreddin ystävät, jotka luovuttavat. Eka on liian moraalista, ja jälkimmäinen on liian simppeliä.

Ihaninta on koko Sin Cityn elokuvallisessa maisemassa värien ja värittömyyden käyttö. Kakkosessa se loistaa kuin Broadway - ihan kuin ei olisi nähnytkään värejä elämässään. Varsinkin kun vietin edellisen päivän katsomalla apinoiden planeettoja, ja uusimmissa sen älykkään apinan merkki oli [spoiler alert]** vihreät silmät. Väreissä on nimittäin veri, silmät, ja vaatteenkappaleet. Aivan kuin niissä olisi vihjeitä, mutta ei niissä ole. Veri on punaista, silmät voivat olla vihreitä, ja kaikki muu on mustavalkoista. Ainoa mikä on mustavalkoista on oletukset.

Kaikkein surullisimpana koin sen, että halusin antaa matalan arvosanan kyseiselle elokuvalle kesken kaiken. Olin aivan varma, että 4/5 on riittävä, varsinkin kun Josh Brolin riehui kuin saamaton sammakko kaiken aikaa kuin kärsien selkäänsä. Bruce Williskin vilahtaa leffassa hetken aikaa. Sin City kakkonen on kuitenkin jatko-osa elokuvalle eikä sarjakuvalle, ja siksi yllätyinkin miten kaikki asiat on nivottu yhteen sekä aikaisempaan elokuviin että uuteen kaanoniin.

Sivuhuomiona pitää sanoa, että olen yleisesti naisten objektivisointia vastaan, ja en tiedä miksi Jessica Albaa sanotaan hottismuijaksi, mutta Sin City kakkosessa kyllä näkyy semmoinen pepunjälki, että se ei ekalla hieromalla lähde Ferrarista irti. Ymmärrän Marvia taas lisää.

Lopulliset arvosanani:
Scifi: 0/5
Action: 4/5
Romantiikka: 2/5
Tarina: 3/5
Kuvaus: 5/5
Kerronta: 5/5
Näyttelijät: 5/5
Komedia: 1/5 (interteksutaalinen komedia aikaisempiin 4/5, mutta elokuvan komedia-arvo on laskettu muilla tavoilla)
Oma ääni: 5/5
Soundtrack: 3/5

Ja näillä lukemilla: 5/5

* a) Ei ole spoilerialertti, koska Sin Citya lukeneille, se on se matka/määränpää, ei se tilanne.
* b) Twisti on siinä mukana, ja on - siinä Marvin tarinassa myös - leffassakin.
** a) Vitut se mikään spoiler alertti ole. Kaikki, jotka on nähnyt alkuperäisen Apinoitten planeetan tietää, että apinat voittaa sen pelin, ja se uus apinallisuuden/ihmisyyden (tai ehkä empatian) voima on juuri siinä tasa-arvon tavoittelussa. Ehkä siinä oli myös ajan suhteellisuuteenkin liittyvä vitsi.
** b) Olen syntynyt 1981


torstaina, kesäkuuta 18, 2015

Miksi Desperate Housewives on maailman paras draamasarja ikinä?!?

Ensinnäkään, emme voi puhua draaman modernista kaaresta puhumatta draaman tasoista. Tasot, monimerkityksellisyydessään, ovat se draaman suola ja vertauskuva. Ja kuka meistä ei olisi ollut joskus kotiäiti, enkä puhu edes pelkästään meistä miehistä, tai kuka meistä ei olisi rakastanut lukea murhamysteerejä lämpimässä suihkussa avojaloin, "Hyviä mysteerikirjoja kirjoitetaan liian vähän", on sanonta joka kuullaan vaan avoreisisten mielissä.

Ja mistäpä Desperate Housewives alkaisi kuin Noire-henkisesti puhuvalla kertojaäänellä kuin silloin kun näytetään murha ensimmäisessä kohtauksessa. Ja näin puhuivat tekijät.

Mysteeri

Jokaikinen kausi alkaa oikeasti vähintään murhan ajatuksella. Jokainen osa jatkuu sillä, että koko kulmakunta on haltioituneen paranoidi. "Jotain on vialla" on lause mitä kuullaan vähintään kuudenteen osaan mennessä. Fanien juomapeli on nimeltään, että ensimmäisten kuuden sampanjapullojen jälkeen seuraavan boksin saa avata vasta kun joku sanoo sen. "Jotain on vialla".

Samaan aikaan harkituin kohta koko sarjassa on ihmisten välitön turhautuneisuus ruumisiin, ja överihyvin harkittu reagoiminen maailman normaalimpeihin puskateoksiin. Brie on parasta koko sarjassa tällä saralla. Tämän lisäksi heteronormatiivisiin emäntiin vetoaa Mike Delfino. Kunhan eka kausi päättyy hänen melkein välttyvään kuolemaan. Olisi pitänyt mainita "Spoiler Alert!" En maininnut. Mike on seksikäs. Se punatukkainen eri tavalla.

Jokaisen osan kaava on mysteeri. Kauden alussa tulee uusi perhe, joka näyttää hyvin mukavalta, mutta juuri sen mukavuuden takia meidän on pakko epäillä, että takana on se suurin rikos. Sarjan näyttelijöitä on ohjattu (tai sitten se on sattumaa) reagoida suuriin rikoksiin vähättelevästi, ja pieniin rikoksiin melodramaattisesti. Melodramatiikka on sitä ylinäyteltyä hollywoodroskaa, mikä ei ole kuitenkaan Hollywoodissa kuvattua. Ainoastaan tähdet, ja heidän agenttinsa ovat Hollywoodissa. Kuvauspaikat ovat halvempia.

Rikos

Siellä me katsotaan putkimiestä, joka onkin paljastunut jo kovan koulukunnan vankilarotaksi, joka kantaa asetta vyötäröllään. Ennen kuin mennään rikoksessa pitemmälle, niin kerrottakoot, että Michael Delfino on maailman seksikkäin otus. Onhan kaikilla oma uros mielessä, lähellä, ja joskus kaukana, mutta Delfino on tien toisella puolella. Häntä tulee epäillä.

Eikös suurin rikos ole intohimo, jonka meistä jokainen joutuu piilottamaan sisälleen? Onhan siellä se ruumis, ja onhan siellä sitä piiloteltua rakkauttakin, mutta itse Delfino on saavuttamaton. Hän on ainoastaan tarjoiltuna sille lättärintaiselle Teri Hatcherille. Sanoinko, lättärinnat?!? Käytinkö sarjakuvamaisesti huuto- ja kysymysmerkkejä kuin vihjeenä tyylilajille?!?

Ja mitäpä ei olisi Allighierin infernot, tai venäläiset rikokset ja rangaistukset ilman allegorioita. Jokaiseen taloon, eli käytännössä perheeseen, sisältyy järjestys, ja järjestystä rikkova pahe. Tuo pahe on se salaisuus, jota varjellaan, ja katsojan pitää jännittää paljastuuko se petos koskaan, ja minkälaisella valkoisella valheella se verhotaan. Katsoja yllättää itsensä jatkuvasti nähdessään inhottavampia rikoksia peiteltynä valheella kuin valmiiksi kaivetulla hautapaikalla. Nietzschea mukaillen, pitää varoa katsomasta syvyyteen, koska syvyys voi katsoa takaisin. Sitä tässä katsellaan.

Ja syyllisen ihana rangaistus, tai vapautus

Jokaiseen kauteen sarjassa liittyy rikos, mikä on aina vakavampi kuin rangaistus, tai sitten vaihtoehtoisesti jonkun päälle osuu rangaistus mikä on moninkertainen verrattuna rikokseen. Se on se moraalinen rangaistus, senkin hölmöt. Eikös se kaveri, joka ei ole isä biologisesti, ja syyllistyy vaimon siskon murhaamiseen, ja hänen lapsenvarastamiseensa, olekin se vähiten rikollinen kaveri, paitsi silloin kuin hän ei ole se, vaan Topi Sorsan veli. 

Desperate Housewives on puhdasta saippuaoopperan komiikkaa, ja Hercule Poirotin murhamysteerimyyttiä. Jos vielä naftaliinista sais esiin sen vanhan kunnon vankilasarja Ozin. Ja se minkä vankilasarja Oz häviää näyttelyssä, sen Desperate Housewives voittaa käsikirjoituksessa, ja päinvastoin. Ei ole lempelässä osaa missä jonkun velkavankeus ei olisi orjuutta, ja se sama asia siinä toisessa vankilasarjassa muodostu osaksi vapauden käsitettä. Siksi mieleltään heikko, ja rinnaltaan rohkea, löytää Desperate Housewivesta vapautuksen. Ei siksi, että se edes yrittäisi tarjoita ratkaisuja, vaan siksi, että se tarjoaa ratkaisuja, joita olisit itsekin halunnut miettiä. Wistery Lanella, eli wysteerikujalla, jokaisella on tahtotilaa ratkaista ongelmat, mutta ei tason mukaisia ongelmia tarjolla.



keskiviikkona, toukokuuta 13, 2015

Eräästä illasta, ja kauneudesta.

Oli semmoinen hyvin tavallinen tiistai. Iltapäivä joku luonnehtisi. Olin juuri saanut viimeisteltyäni esseen olympiapainin sääntömuutoksien suhteesta reilun pelin käsitteeseen. Tapojeni mukaan olin etukäteen tilannut kotiini kirjepostilla, ja länsivenäläisellä aksentilla selostettuna jääkiekon maailmanmestaruuskisojen väliaikaraportit.

Quid esse iurabit, ajattelin toisella kotimaisella kun kuuntelin Kalmariunionin tuomarin tekemää ratkaisua. Tosiaan tuomarien oikeudenmukaisuuden käsite on laajentunut huomattavasti keskiajan julmuuksiin verrattaessa. Ihmisellähän on nykykäsityksen mukaan neljä raajaa, tai jos ollaan fermiläisen tarkkoja, niin kolme.

Wonderful, ajattelin selostuksen päätteeksi. Tosiaanhan ihmisen polvi on vain osa yhdestä raajasta. Jääkiekon kaltaisissa korkeaoktaanisissa urheilulajeissa on pakko tehdä nopeita päätöksiä, erityisesti tuomaripelissä. Fantastico und Eureka, kirjoitin viikottaisen kirjeshakkisiirtoni toiselle puolelle ennen kuin taittelin paperin nätisti kirjekuoren sisälle, ja asettelin kuoren esteettisesti lähtevien postien lokerooni. Saksalainen kilpakumppanini Friedrich, vaikkakaan ei jääkiekon ystävä, joutuisi kysymään minulta mitä tarkoitan. Oletan, että hän luopuisi gambiittiyrityksestään myös, koska hevoseni pääsisi hyökkäämään, jos hän lähtisi leikkimielisesti uhraamaan lähettinsä voittaessaan itselleen reserviedun.

Habsburgien aikaan tuomarit eivät olisi olleet yhtä myötämielisiä semmoista pikkuvaltiota kuin Venäjää kohtaan, mutta ajat muuttuvat, ja politiikan realiteetit ovat vaikuttavina myös kylmillä kentillä. Joudun tietenkin myöntämään, että minun hyvinkin traditionaalinen käsitykseni kansallisvaltioiden ytimestä on monimuotoistunut sekä atomisoitunut vaikeaselkoiseksi, Siitä huolimatta mielessäni kävi, että oliko kuulemani selostus sittenkin osa isompaa valtapeliä? Voisiko kaiken juuret mennä vuoteen 1809? Oliko neutraaliksi luulemamme Ruotsi sittenkin osa kansainvälistä varjopeliä?

Erään vuosien 1809 ja 2015 sijoittuvan kartan mukaan Suomineidoksi ristityllä kartalla oli kaksi käsivartta, nykymaantieteen mukaan vain yksi, mutta ei yhtään polvea. Muistelin, että eräässä nuoruusvuosieni Bilderbergin kokouksessa oli puhuttu jotain tästä aiheesta. Harmikseni olin siihen aikaan kiinnostunut aivan liian paljon muista ihmisvartalon vertauskuvista kuin polvista.




torstaina, marraskuuta 20, 2014

Internetissä pitäis harrastaa enemmän liikuntaa

Onko internet hyvä vai huono harrastus, Jaak Kova Sankari?

Ehdottomasti huono.

Mitä internetissä on?

Ei mitään. Lukion opettajilta olen kyllä kuullut, että medialukutaito on parempaa, koska oppilaat ovat analyyttisempiä. Yläasteen journalismin opettajilta en ole kuullut mitään positiivista.

Mitä huonoa internetissä on?

Internet näkyy nuorissa ja lapsissa masturbaationa, kasvissyöntinä, äärikeskustalaisuutena, sarkastisuudessa ja maanpuolustahdon heikentymisenä. Kommunikointitaidot ovat röllin tasolla, kun ollaan vähemmän tekemisissä fyysisesti muiden kanssa. Netissä olemisessa yleensäkin on addiktion piirrettä. Kyselin juuri asiasta 7. tason dianeetikolta, ja he myönsivät että ovat lähempänä tehrania, ja että monesti yöllä he tekevät heräteostoksia vanhempiensa luottokorteilla tai harrastavat perussuomalaisuutta. Koulun olisi kyllä syytä puuttua asiaan ja ohjeistaa vanhempia internetistä. Yleensä siihen puututaan vasta, kun jollain oppilaalla on jo irc-galleriassa (eli irkissä) kuvia ja nimimerkin takaa kirjoittaminenkin tulee ilmi. Armeijasta vapautuksen saaneen näkökulmasta netti ja siellä kaavakkeiden täyttäminen näkyvät myös lasten kirkosta eroamisina. Yleisuskovaisuus on yhä heikompi ja sanallinen ulosanti välillä jopa huumoriohjelma Alivaltiosihteerin tasoa. Oppilailta puuttuu äänestysinto, sillä puolueet näyttävät passivoittavan poliittisen keskustelun.

Paljonko on liikaa?

En antaisi lasten pelata lainkaan nettirulettia. En vertaa nettirulettia ollenkaan lottoon, jota minun nuoruudessani pelattiin, sillä eivät ne meitä koukuttaneet. Nettiruletti on kuin huume, johon jää koukkuun. Itselläni on kolmetoista plan-lasta, joille en ole lahjoittanut penniäkään, jotka ovat saaneet puhdasta juomavettä vasta kun nenäpäivää alettiin esittämään. Näitä perheitä on liikaa, jotka kuvittelevat koulutuksella olevan merkitystä.

Missä vaiheessa vanhemman pitäisi huolestua lapsen internetistä?

Siinä vaiheessa, kun se internet kasvattaa sarvet, ja uhraa neitsytvuohien verta K-kaupan tiskillä

Ovatko internetin kaistat ehdottomia?

Kyllä. Jostain juuri kuulin, että Suomessa haluttaisiin luopua netin neutraalisuudesta. Rajoitukset tuntuvat hassuilta, kun selvästikin nettiin ei pitäisi päästää ketään ilman sisälukutaitoa, tietokoneen ajokorttia, ja vähintään pientä ymmärrystä Dungeons and Dragonsin säännöistä.

Pitäisikö vanhempienkin käyttää internettiä?

Ei missään nimessä. Siellä on jo nyt niitä liikaa.

Minkä verran itse käytät internettiä?

Ainoastaan kun minulla on vakavia yhteiskunnallisia ideoita, tai kun on ehdottomasti tärkeää korjata jonkun väärä mielipide. Faktatkin ovat joskus hukassa.

Mikä on verkkosi?

BBS on rautaa 

maanantaina, syyskuuta 08, 2014

Vapaavuori hyvä vai paha - ken tietää klikkaa

Jan Vapaavuori ärsytti aluksi aivan sikana meikäläistä, kun näin, että hän mainosti olevansa aidosti helsinkiläinen ja aidosti oikeistolainen. Maahanmuuttaja helsinkiläisenä (Ruotsista Keravalle, Keravalta Helsinkiin) kuvittelin hänen olevan jamppoja, jotka inisee siitä kun landejantterit tulee tänne eikä osaa bamlaa stadii. Ja oikeistolaisuuteena pidin jotenkin tätä monarkkityyppistä yksinvaltiutta, mutta oikeistolaisuudella on monta väriä, eikä monarkkisuus ole Vapaaavuoren se juttu.

Hän saattoi olla asuntoministerinä parempi kuin kukaan aikaisempi demari, hän saattaa olla jopa liberaalimpi kuin moni demari yhteenlaskettuna. Jopa hänen ininänsä Hok-Elannon kähmintäkulttuuria kohtaan olivat ilahduttavan markkinahenkisiä oikealla tavalla.

Luin tämän. Aluksi hermostuin, mutta perskutirallaa, olenkin yhtäkkiä 39 prosenttisesti samaa mieltä. Sitten olin jo 69 prosenttisesti. Lopulta olin sillä tavalla, että enhän minä tiedä edes mistä toimittaja homman kaivoi.

Vapaavuorihan on aika rentto jamppa. Tämmöinen lause tuli mieleen: "Lapsen synnyttämiseen tarvitaan yksi nainen, mutta kasvattamiseen koko kylä." Alunperin minua ärsytti loppujen lopuksi otsikko, että ihmiset opetetaan välttämään työntekoa ja nauttimaan sosiaaliturvasta. En mene nyt laittamaan Vapaavuoren suuhun omia sanoja, kun näyttää ilmeiseltä, että ainoa railo todellisuuden ja tuon kommentin välillä on, että joskus se pitää paikkaansa, joskus ei.

Ja sitten joudutaan palaamaan niihin hankaliin kysymyksiin, mitä on työ, mitä on yhteiskunta, mitä on joutilaisuus, mitä on kaikki ne politiikan avainsanat, joilla mediataidetta tehdään? Fyysikoille on aika selkeä käsitys mitä työ on. Tuntityöläisetkin tietävät mitä työ on. Ehkä siellä välissä on työtä, josta ei makseta palkkaa, ehkä ei. Ehkä maanantait eivät ole oikeasti työpäiviä ollenkaan. Ehkä sunnuntaisin tehdään kaikki työ, ja maanantaina ollaan vaan paikalla.

Tähän liittymättä:
Tsekatkaa: http://klikkausprostituoitu.blogspot.ie/
ja liittykää https://www.facebook.com/klikkausprostituoitu
Koska klick-klick-klick

torstaina, toukokuuta 22, 2014

El paperittomat

Irlannissa on monta hyvää asiaa. Mainittakoot nyt tälleen nopiasti muutama, kuten jääkiekko, salmiakki, ruisleipä, alhainen verotus, korkeat sosiaaliturvamaksut, ja täysin toopeleita poliitikkoja. Työpaikkoja löytyy kaikille paitsi irlantilaisille, mikä on itselle tietenkin hyvä juttu. Asunnottomuus koskee vain köyhiä, ja sosiaalinen asuttaminen on keskitetty tiettyihin paikkoihin, jotta rikkaita ei vituttais katsoa sitä laiskottelua.

Mutta mikäs on hauskinta kuin henkilöllisyyspaperit. Sellaisia täältä saa, mutta tehokkain niistä on sähkölasku, koska kuka ottaisi kotiinsa sähkölaskua, jossa ei asu. Meikäläisen passi on tossa joku aika mennyt vanhaksi, eikä ole ollut varaa hankkia uutta. Minusta on tullut sellainen paperiton, joka ei saa mitään palvelua, koska minulla ei ole virallista henkilöllisyystodistusta.

Tosiasiassa tässä maassa henkilöllisyystodistukseksi kelpaa mikä tahansa osoitteeseen tullut posti, tai melkein. Puhelinliittymää, tai mitään kuukausimaksuttaista juttua, ei tässä maassa saa, jos ei pysty osoittamaan henkilöllisyyttään utility billillä, eli joko sähkö- tai kaasulaskulla. Edes pankkitiliä ei pysty avaamaan ilman mokomaa.

Tälläkin hetkellä eräs Janko Vasankari on julkisen sairaanhoidon jonossa, koska ei nyt oikeastaan ole varaa lekuriinkaan. Kun pelkkä vastaanotto maksaa sen 40-60 euroa, niin kolmenjapuolensadan viikkotuloilla ei viitsi hirveästi mokomissa lapata. Vakuutus kyllä löytyy yhdeksällä eurolla kuukaudessa. Joka korvaa kyllä menoja jälkikäteen.

Lääkkeet maksaa aivan saatanasti, mutta reseptejä saa helposti. Lääkemaksut kyllä hyvitetään vuodenvaihteessa veronpalautuksilla. Homma toimii silleen, että kerrot verottajalle paljonko olet käyttänyt rahaa lääkkeisiin. Mitään kuitteja ei tarvita. Mutta on velvollisuus säilyttää kuitit viidenvuoden ajalta verotarkastuksen varalta.

Sitten on ne kansainväliset yritykset, jotka alhaisen yritysveron houkuttelemana sijoittaa pääkonttorinsa tänne kätevän infrastruktuurin maahan. Muut eurooppalaiset maat turhaan syyttävät Irlantia verokilpailusta. EU-lainsäädäntö mahdollistaa isäntäyritysten myyvän lisenssejä tytäryrityksilleen. Näin esimerkiksi Google on mahtavilla myynneillään maksanut veroja Suomeen vain muutaman kymppitonnin. Irlantiin on taas maksettu ruhtinaallisesti muutama satatonnia viime vuonna.

http://www.independent.ie/business/irish/google-pays-just-014-tax-in-seven-years-28945199.html

Mutta onneksi tänne syntyy työpaikkoja. Koska jonkun pitää kuitenkin lakaista firmojen eteiset.

Välillä on koti-ikävä. Köyhääkin on. Mutta kyllä minä petoni täällä taltutan.

maanantaina, syyskuuta 23, 2013

Melkein Pride

Minun on pakko paljastaa, että olen heittänyt kerran elämässäni natsivitsin, jonka kohde olin minä. Sanoin kaverin veljeä kerran neekeriksi pubissa, ja kun hän tuli takaisin pöytään istumaan, kerroin mille nauroin. Ja hyvin nokkelalla äänensävyllä. Tiesin, että se on kaikilla tavoin loukkaavaa, ja tein sen, koska, minun neekerikaverit osaa nauraa kanssani, kun teen sen tahallani. Todistamalla, että olen sisimmiltäni mulkku. Ja teen sen mahdollisesti uudestaan samoista syistä.

Olen syntyjäni suomenkielinen mulkku, joka on saanut alkunsa mahdollisesti Suomessa, mutta anyways syntynyt Ruotsissa. Tarkemmin sanoen Upplands-Väsbyssä. Siellä oli kavereitten kanssa, erityisesti tuntemattomien kanssa, tapana kutsua meitä "finnjäveleiksi" ja "Suomisaatanoiksi". Olin nimittäin syntynyt semmoiseen hassuun paikkaan Ruotsissa, missä oli kaksikielisiä paljon. En edes tajunnut, mitä Finnjävel tarkoittaa. Tajusin vain Suomisaatanan. Äänensävyssä saattoi olla jotain korjaamisen varaa, mutta mitäpäs minunkaltaiseni nulikka niistä tajuaa mitään. Omasta mielestäni puhuin täydellistä titta på -kieltä. Siten minä ostin mutsille tupakkaa kioskista, ja itselleni karkkeja.

Kun muutin Suomeen. Muutin onneksi Keravalle, missä porukka tunnisti minut hyvin nopeasti hurriksi. Oletan, että se johtui siitä, että olin syntynyt Ruotsissa ja puhuin täydellistä suomea jo kuusivuotiaana. Mikä Keravalla on tietenkin etuoikeus. Ainoa mikä menee edelle on Datsun 100A ja Klamydia. Tarkoitan sitä autoa ja bändiä. Datsun 100A on itsessään hyvin tarttuva sukupuolitauti, ja siitä ei saisi tehdä huumoria.

Helsingissä minua kutsuttiin myös hurriksi, mutta sillä tavalla hauskalla tavalla, että sain hengata ihmisten kanssa. Siinä saattoi olla semmoista pientä pilkettä silmäkulmassa, jos saan ilmaista itseäni käyttämättä stadin slangia. 

Irlannissa on semmoista hassuutta välillä havaittavissa, että kaverit saattaa välillä huudella, että puhu englantia, jos kerta asut täällä. Olen yrittänyt opiskella Iiriä, mutta nää paikalliset vedonlyöjät puhuu sitä liian huonosti, että voisin heiltä kysellä neuvoja. 

Tähän taustaan katsoen, on hyvin mukava lueskella Suomesta kerrankin positiivisia uutisia. Selkärankaisimmat Specis Patriaet ovat järjestäneet kivan Heteropriden. Kerrankin potentiaalinen enemmistö saa äänensä kuuluviin ennen kuin ne homot, joita on kaikissa maissa, pilaavat kunnon heteroseksin. Venäjällä se melkein sallittiin.

An sich, on ärsyttävää kun kunnon heterot saa omasta ylpeydestään nihkeilyä päällensä. Joku Jani jostain Perussuomalaisista oli omaa ylpeyttään käynyt heteroimaan jossain, ja jotkut neekerikommunistit oli heti käynyt hänen kimppuunsa jostain natsiläpästä.

Antakaa nyt kaverin relata. Ei hän mitään pahaa tarkoittanut. Jotain lippua oli heiluttanut ja kättänsä oikaissut Charlie Chaplinia kunnioittaakseen. 

Ihme haloo jatkuvasti. Ai niin, tiedättekö montako juutalaista mahtuu tuhkakuppiin? Kaikki.

Ai niin, unohdin mainita, että kun paneskelin viimesi miehen kanssa, niin tein sen hyvin heterolla tavalla, ja puhuin suomea kaiken aikaa. Joten se ei ole homoa eikä ruotsalaisuutta.

lauantaina, kesäkuuta 29, 2013

Kenleena

Opeta minut kävelemään
Tule luo
Ei se ole vaikeaa
Ken sanoo

Hänet on suljettu laatikkoon
Häntä on kiusattu
Häntä ei ole ymmärretty
Ken on olllut siellä, ken ymmärtää

Hänestä kasvoi vahva
Opettaja
Kenestä ei

Hän ei jaa neuvoja
Häneltä pyydetään
Kenestä on kyse

Hän ei anna rahaa
Häneltä lainataa
Ja jos takaisinmaksu viivästyy, niin oma vika
Ken sanoo

Keksipä hän kerran myös, miten ihmisistä pidetään huolta
Ehkä hän teki sen itseään varten
Ehkä muita
Ken tietää

Miksi meistä tulee niin tyhmiä kun viisastumme
Ken tietää

Älä koskaan kysy kenelle kellot soivat
Hemingway sanoi
Koska
Kenelle kellot soivat

Hyvää syntymäpäivää Leena Jaloselle
Minun kummitädille
Joka osaa nauraa tyhmille ihmisille
kuten minä
Ja joka osaa välittää
silloinkin kun minä en

lauantaina, toukokuuta 04, 2013

Nimettömät jakavat kokemuksiaan ilopuheesta

Selvästikin kesän merkit ovat ilmassa monella, ja tämän ovat huomanneet niin poliitikot, toimittajat kuin tutkijatkin. Jopa huolestuttavissa määrin. Poliittisesti karnevalisoitu kielenkäyttö, ja varsinkin viestinnän helpottuminen, on lisännyt ilopuheen määrää. Jopa niin paljon, että monet tutkijat ovat alkaneet esimerkiksi tutkimaan asioita, joista he saavat hyviä fiiliksiä.

Eräskin nimeltä mainitsematon tamperelainen politiikan tutkija on kertonut, että saamansa positiivisen palautteen takia, hän ei ole enää edes viitsinyt tutkia kiistanalaisesti vaikeasti esitelmöitäviä aiheita. Myöskin Yleisradion toimittajat puhuvat samasta ilmiöstä. Ovat kuulemma keskittyneet uutisoinnissa kertomaan kaikenlaisista mukavista asioista.

Nimettömänä pysytelleet toimittajat ovatkin koonneet kasan esimerkkejä. Nämä esimerkit ovat suoria lainauksia ilopuheesta.

"Hei, tiedän, että sinulla menee myöhään töissä, ja tarha oli kiinni. Kävin hakemassa lapsesi tarhasta, ja käytiin disneylandissa, ja vein sitten kotiisi. En löytänyt avaimia, mutta pääsimme sisään. Lapsesi nukkuvat jo. Kahvipannussa on vedet ja kahvit ladattu valmiiksi."

Eräs tamperelainen, havaitusti seksuaalisesti aktiivinen, poliitikko oli saanut ihastuttavat terveiset.

"Jos löytäisit elämäsi miehen, ja löytäisit hänen kanssaan fyysisesti ja henkisesti täydellisen parisuhteen, niin voin vaikka vannoa, että minäkin olisin onnellinen."

Ja juuri tällaisen miehen tämä nimeltä mainitsematon poliitikko löysikin.

Osa kuitenkin suhtautuu kriittisesti vallitsevaan ilopuheeseen. Kuulemma nostaa kovasti paineita, pitää julkisia puheita ja linjanvetoja, kun joutuu miettimään, että kuinka mukavaa palautetta viime kerralla sai, että onnistuukohan tämä nyt ollenkaan.

"Ilopuhe on levinnyt vähän niinku kaikkialle", eräs nimeltä mainittu vapun viettäjä kertoi toimitukselle iloisessa mielentilassa. Euroopassa on viime aikoina heräilty asian vakavuuteen. Nykyään hyvät fiilikset ja jami-jammit näyttävät toimivan huumeen tavoin merkittäville yhteiskunnallisille toimijoille.

Punavihreyden ihannointi ja ruotsinkielen arvostus on ollut myös esillä useissa viesteissä. Ilo-sanomien päätoimittaja kirjoitti tänään eräässä vaatimattoman pienifoorumisessa mielipidekirjoituksessaan ihmetyksensä ilopuheesta. Hän näki huolen siitä, että miksi joiltakin vain puuttuu ilopuhetta elämästään. Hän osasi esimerkiltä mainita, kuinka monet kodittomat maahanmuuttajat kuulevat bumtsibumia vasta kuukausia kodittomaksi joutumisen jälkeen. Erityisen hankalaa on ollut kuitenkin sekä lainsäätäjille, että poliittisille kommentaattoreille ilopuheen määrittely, vaikkakin useat ovat tehneet tarkkoja linjanvetoja.

 Ilopuhe on sellaista puhetta, jossa yllytetään ihmisiä halailuun ja empatian osoittamiseen, kullekin mielekkäällä tavalla. Ilopuhe ei ole pelkästään rakkauden osoittamista, vaan myöskin sellaiseksi voidaan laskea elekieli, kuten pussausele, rauhan merkki, Mr. Spockin käsimerkki, ja lanteen veivaus iloisesti.

Vaikka ilmiö onkin herännyt uudestaan vuosikymmenien jälkeen eloon, on jokaisen syytä miettiä, että mikä kaikki on tämän uuden ilopuheen taustalla.

keskiviikkona, maaliskuuta 20, 2013

Kontekstista irrotettavia ajatuksia - puolikkaita aforismeja

Suomessa harvoin tehdään historiaa, mutta silloin kuin tehdään, niin sitä tehdään isoin numeroin. Kun suomalaiset miehet viimeksi ottivat toisiaan suositussa urheilulajissa, se tehtiin historian suurimmalla maalierolla. Suomalaiset onnistuivat pitkästä aikaa pääsemään ruotsalaisten taakse ja pysymään isompina. Toinen mieleenjäänyt esimerkki liittyy ylimeikattujen rääkyjien kilpahuutokilpailuun, jonka suosituin laulu oli Ruotsissakin toisteltu "And twelve points goes to".

Tasavertaisen avioliittolain yksi no-no on ollut konservatiiveille adoptio-oikeus. On jopa väläytelty, että tämä on vain väliaskel. Todellisuudessa tulevaisuudessa saadaan mennä naimisiin hevosen kanssa, ja sitten moniavoisuus myös oli se kauhistus. En nyt ole tänään käynyt katsomassa uusisuomi.fi:n sivuilla, mutta muutama kommentti siellä lienee olemassa aiheesta.

Miten olisi moniadoptoisuus, vai miten se nyt pitäisikin kirjoittaa, jolla voitaisiin taata lapsille just niin monta huoltajaa kuin tarpeen. Sanotaan, että synnyttämiseen tarvitaan yksi, mutta kasvattamiseen koko kylä. Olisiko tämä liian perverssiä. Ainakin luterilaisilla on kummijärjestelmä olemassa ennestään. Mentäisiinkö tässä liian pitkälle? Joku tuore eduskuntanousukas saattaisi nähdä, että seuraavaksi hoilataan jo rukouksia minariteeteista kännissä ja syödään kaikki suomalaisten pekonit.

Hevos- enkä sikakysymykseen en viitsi koskea. Eräs yhdysvaltalainen vääräleuka oli joskus huolissaan siitä, että kun puhutaan kahden rakastavan ihmisen välisestä liitosta, niin jotkut ajattelevat automaattisesti eläimiä. Kuka tässä yhtälössä on pelottava? Eikä se oikeastaan ollut kysymys, johon halutaan vastaus, mutta laitoin kysymysmerkin siihen perään, koska jotkut tekevät niin.